Kävin tänään ripsihuollossa luotto kosmetologillani. Edellisestä huoltokerrasta oli sen verran pitkä aika, etten ole tainnut koskaan pitää näin pitkää taukoa. Aina siitä kosmetologin penkistä noustessa tulee se sama fiilis: ''seuraavaksi en kyllä odota näin kauaa, nää on niiiin ihanat'', mutta jostainsyystä aika menee aina niin nopeasti, ettei sitä edes huomaa tai tajua ajatella uuden ajan varaamista.
Käyn normaalisti huollattamassa ripset 4 viikon välein. Jo 2-3 viikkojen välillä ripsiä alkaa tippumaan, mutta silti ne näyttävät vielä siisteiltä. 3-4 viikkojen välillä ripset alkavat näyttää omasta mielestä jo sietämättömiltä, mutta pieni määrä ripsiväriä saa ne näyttämään jo ihan hyviltä. Muutamia kertoja olen huollattanut ripset jo kahden viikon jälkeen, enimmäkseen juhlia yms. varten.
Laitoin ripsenpidennykset ensimmäistä kertaa joulukuussa 2012. Monilta olin kuullut, että ripsenpidennyksien takia omat ripset olivat alkaneet haurastumaan, tippuilemaan tai harvenemaan. Ennen joulukuuta olin lähes varma, että näiden kertomusten takian en halua ripsenpidennyksiä. Kuitenkin opiskelujen ja ammatinvalintani takia en keksinyt enään mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kokeilla. En ole hetkeäkään katunut tai miettinyt näiden pois ottamista! Omat ripset ovat kuin ennallaan, ne eivät ole katkeilleet eikä haurastuneet ollenkaan vaikka olen pitänyt näitä taukoamatta jo reilun vuoden. Ripsiä ei tarvitse hoitaa tai varoa sen erityisemmin eivätkä tunnu epämiellyttäviltä tai hankalilta ainakaan omasta mielestäni.
Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvia ripsistäni!


Huomenna sunnuntaina lähden ystävieni kanssa viettämään päivää Tallinnaan. Laitan kuvia mahdollisimman pian kotiin palatessani :) Sen verran voin paljastaa, että kurkin valmiiksi mm. Bershkan, Stradivariuksen ja Pull and Bearin mallistoja, täytyy toivoa, että liikkeistä löytyy havittelemiani vaatteita vielä oikeassa koossa!
Mä oon kanssa ihan koukussa omiin pidennyksiini - karmii vähän jo ajatus sitten kun joutuu näistä luopumaan, että mitenhän sitä osaa olla omien ripsiensä kanssa vain :-D Että tuleeko kamalan alaston olo, haha.
VastaaPoistaMinkä pituiset nuo sun pidennykset on? :)
Samaa olen miettinyt, en taida koskaan luopua näistä! :D Näihin laitettiin tälläkertaa 10mm keskelle ja 12mm silmäkulmiin, lisäksi muutamia paksumpia osioita ohuempien väliin :)
Poista